Suomessa alettiin pelata ensimmäistä kertaa jalkapalloa 1890-luvulla, noin 40 vuotta nykysääntöjen mukaisen lajin keksimisen jälkeen. Peli levisi Eurooppaan 1850-luvulta lähtien brittiläisten myötävaikutuksesta ja sen sääntöjä esiteltiin jo Hufvudstadsbladetissa 1870-luvulla. Peliä on tiettävästi pelattu Viipurissa, Turussa ja Vaasassa jo ennen vuosisadan vaihdetta. Pelin suosio kasvoi erityisesti opiskelijoiden ja koululaisten toimesta.

Palloliiton muodostaminen ja ensimmäiset kilpailut

Pääkaupunkiseudulla jalkapalloa alettiin harrastaa 1900-luvun vaihteen jälkeen. Yksi kuuluisimmista alkuaikojen joukkueista oli helsinkiläinen Unitas, joka voitti ensimmäiset kuuden joukkueen jalkapallokilpailut, jotka järjestettiin Suomessa. Kuuluisin Unitasin pelaaja oli Algoth Niska, joka tuli myöhemmin tunnetuksi Suomen kuuluisimpana pirtun salakuljettajana kieltolain aikana. Salakuljetettu viina maistui erityisesti Helsinkin yläluokalle ja Niska, taitavana merenkävijänä ja kielimiehenä, tienasi toiminnallaan huomattavia summia rahaa. Kieltolaki ainoastaan lisäsi viinanhimoa ja sen ansiosta salaviinalle oli kovat markkinat. Mies on myös erään iskelmälaulajan, Dannyn, isoisä. Jalkapallossa Niska oli merkittävä suomalainen pelaaja, sillä hän kuului Suomen ensimmäiseen maajoukkueeseen ja potkaisi Tukholmassa pidetyissä kisoissa ratkaisevan maalin. Silloinen sijoitus olympialaisissa oli Suomen historian paras.

Suomen palloliitto perustettiin vuonna 1907 ja perustajaseuroja olivat edellä mainittu Unitas (toiminta lopetettiin 1945 rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti), Polyteknikkojen urheiluseura (myöhemmin Aalto-yliopiston urheiluseura, mutta yhdistys lopetti toimintansa 2015 alussa), Turun jalkapalloseura ja pari muuta. Myöhemmin samana vuonna mukaan liittyi Helsingin IFK. Ensimmäiset Suomen-mestaruuskisat järjestettiin seuraavana vuonna ja kilpailun voitti Sportklubben Unitas, päihittäen HJK:n, eli Helsingin Jalkapalloklubin.

1900-luvun alussa ruotsilla oli vielä voimakas vaikutus suomalaisessa yhteiskunnassa ja siksi monet seurat ottivat ruotsalaisen nimen. Ruotsi onkin kaikin tavoin parempi kieli kuin suomi, jonka osoittaa myös sen pakollinen opettelu Suomessa edelleen. Historiasta kannattaa muistaa myös se, että 1900-luvun alussa Suomi oli osa Venäjän imperiumia, vaikkakin muodollisesti autonominen.

Suomen maajoukkue ja lajin kehitys

Pelaajamäärät kasvoivat hitaasti ympäri Suomen suurimmissa kaupungeissa ja uusia seuroja perustettiin. Vuonna 1917 seuroja oli jo 13. Suomi pelasi ensimmäisen maaottelunsa vuonna 1911 Ruotsia vastaan ja hävisi sen 2-5. Seuraavana vuonna Suomi yllätti Tukholman olympialaisissa ja sijoittui neljänneksi! Suomi voitti mm. Venäjän ja Italian. Näin ollen se on selvästi Suomen paras jalkapallosaavutus. Valitettavasti siitä on jo yli sata vuotta. Ensimmäiset olympialaiskisat, joissa pelattiin jalkapalloa, olivat Pariisissa 1900. Vuosisadan alkupuolella ei tunnettu vielä jalkapallon maailmanmestaruuskisoja.

Suomi osallistui vuoden 1912 punaisissa paidoissa, joihin oli ommeltu Suomen leijonavaakuna. Kotimaisia mestaruuskisoja järjestettiin vuosittain 1908 lähtien, mutta 1914 kisat jäi järjestämättä ensimmäisen maailmansodan syttymisen takia. Erikoisena piirteenä historiassa on se, että 1918 sisällissodasta huolimatta kisat pidettiin normaalisti kesällä sodan loputtua. Erillinen sarja luotiin vuonna 1919, kun Työväen Urheiluliitto luotiin ja maalaiskylät kokosivat omia seurojaan.

Suomen itsenäistyttyä ensimmäinen maaottelu käytiin vuonna 1919 Ruotsia vastaan. Jolloin hävittiin taas. Seuraavana vuonna tuli voitto kotikentällä ja Suomi menestyi 1920-luvulla kohtalaisen hyvin myös kansanvälisellä tasolla. 1924 Suomen maajoukkuetta ei voitu lähettää Pariisin olympialaisiin, koska maa oli edelleen köyhä itsenäistymisen ja sisällissodan seurauksena.

Menestys alkoi hiipua 1920-luvun lopulla. Kaikki pelit hävittiin ja syynä oli tietenkin olematon sarjataso Suomessa. Pelaajia oli vain vähän, kausi lyhyt ja pelejä vain muutama vuodessa. Suomen jalkapallon loistokausi himmeni ja sammui ikuisiksi ajoiksi.